
Eläkejärjestelmä on kuolemassa - Terhi Majasalmi #18
SEURAA SPOTIFYSSA! Terhi Majasalmi on suomalainen varallisuusvalmentaja, sarjayrittäjä, asuntosijoittaja ja tietokirjailija, joka valmistui Helsingin kauppakorkeakoulusta vuonna 2002. Hän on rakentanut varallisuutensa asunto- ja kiinteistösijoittamisella Suomessa ja Yhdysvalloissa vuodesta 2012 lähtien, mm. kirjoittanut Iltasanomiin kolumneja ja ylläpitää Vaurasnainen-blogia sekä lähes 90 000 jäsenen Facebook-yhteisöä naisten vaurastumisesta. Jaksossa käydään läpi vaurastumisen psykologiaa: miksi suomalaisten ostovoima ja sijoitushalukkuus on niin heikko, mitä oikea sijoittaminen tarkoittaa tulonlähteen rakentamisena, ja miksi omaisuuserien arvonnousu on osittain vain rahan painamisen aiheuttamaa tulonsiirtoa säästäjiltä omaisuudenomistajille. Terhi avaa myös eläkejärjestelmää kohtaan esittämäänsä julkista kritiikkiä, väestöpyramidin murtumista ja sitä, miksi hän on tietoisesti rakentanut oman taloutensa riippumattomaksi valtion päätöksistä. Keskustelussa pohditaan lisäksi Suomen byrokratiaa ja verotusta yrittäjyyden jarruna, asuntomarkkinan tilaa ja asuntojen flippaamista sijoitusstrategiana, sekä naisen roolia työelämässä ja julkisella sektorilla. Lisäksi käydään läpi myös perheen taloudenhoitoa, avioeron riskejä varallisuudelle ja sitä, miksi hyvinä aikoina syntyvyys laskee. Lopuksi vastataan yleisökysymyksiin muun muassa tunteiden hallinnasta, taloudellisesta riippumattomuudesta, passihajautuksesta ja talousopetuksesta lapsille. Aikaleimat: 00:00 Intro 1:48 Vakiokysymys: hyväntahtoinen diktaattori 8:03 Terhi Majasalmi esittäytyy 14:40 Turvaverkon kulmakivet: terveys, ihmissuhteet, raha 21:23 Vaurastumistarina: asuntosijoittaminen Yhdysvalloissa 33:36 Verotus, nettomaksajuus ja byrokratia 44:08 Eläkejärjestelmän kritiikki ja rahan rapautuminen 57:04 Miksi suomalaiset eivät vaurastu 1:04:08 "Sosialismia rikkaille" ja rahanprinttaus 1:15:28 Suomen asuntomarkkina ja flippaaminen 1:30:13 Naisen rooli yhteiskunnassa ja työelämässä 1:50:25 Perhekeskeisyys, parisuhde ja avioero 2:10:08 Yleisökysymykset: politiikka ja äänestyskäyttäytyminen 2:13:48 Yleisökysymykset: Tunteiden hallinta ja introverttius 2:20:05 Yleisökysymykset: Tuuri, onni ja Vaurasnainen-yhteisön kasvutarina 2:32:44 Yleisökysymykset: Omaisuuden suoja ja rakennusluvat 2:35:54 Yleisökysymykset: Syvin aallonpohja: paniikkikohtaukset 2:43:01 Yleisökysymykset: Riippumattomuus politiikasta ja passihajautus 2:51:28 Yleisökysymykset: Talousopetus lapsille ja perunamaa 2:56:04 Yleisökysymykset: Trump vs. EU ja loppusanat VIERAS Terhi Majasalmi Verkkosivu: https://vaurasnainen.fi X: https://x.com/TerhiMajasalmi TUE BUNKKERIA *Patreon – pääset insider-ryhmäämme Signalissa ja kuulet bonusjaksot: https://www.patreon.com/cw/Bunkkeri* *https://btchel.com — Pohjoismaiden suurin Bitcoin-konferenssi Helsingissä 25.-26.9. Koodilla BUNKKERI 10 % alennus kaikista lipuista. Jätä sähköpostiosoitteesi osoitteessa https://btchel.com/arvonta ja osallistu arvontaan, jossa arvotaan liput kahdelle tapahtumaan.* *https://bullbitcoin.com — Bitcoin-pörssi ja lompakko, joka kunnioittaa self-custodya ja cypherpunk-eetosta. 0,25% alennus bitcoinostoista, kun rekisteröidyt koodilla BUNKKERI. Referral-linkki: https://app.bullbitcoin.com/registration/bunkkeri* *https://shop.bitbox.swiss/?ref=vpjrcqqu — BitBox02, sveitsiläinen laitelompakko bitcoinin ja kryptovarojen turvalliseen self-custody-säilytykseen.*
















